Nokia sopinut pääkonttorin myynnistä ja takaisinvuokrauksesta
Nokia on sopinut Espoossa sijaitsevan pääkonttorirakennuksensa myynnistä ja pitkäaikaisen takaisinvuokrasopimuksen solmimisesta.
Sopimus on tehty suomalaisen Exilionin kanssa. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2012 loppuun mennessä. Myyntihinta on 170 miljoonaa euroa.
"Kävimme läpi laajan myyntiprosessin, jossa oli mukana sekä kotimaisia että ulkomaisia kiinteistösijoittajia ja olemme erittäin tyytyväisiä saavutettuun lopputulokseen. Kuten olemme aikaisemmin kertoneet, kiinteistöomistus ei ole osa Nokian ydintoimintoja ja selvitämme vaihtoehtoja kiinteistöomistuksiemme myynnin suhteen. Jatkamme luonnollisesti toimintaamme Nokia-talossa", sanoi Nokian talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila.
Taustatietoa lehdistölle: Nokia on toiminut rakennuksessa vuodesta 1997 lähtien. Arkkitehti Pekka Helinin suunnittelema, 48 000 m² suuruinen rakennus sijaitsee Espoon Keilaniemessä.
Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla osoitteesta: http://www.nokia.com/about-nokia
Lisätietoja tiedotusvälineille:
NOKIA
Viestintä
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Viimeisimmät tiedotteet
- 14 Toukokuu 2013 - Nokia esitteli Nokia Lumia 925 -älypuhelimen
- 09 Toukokuu 2013 - Nokia esitteli Nokia Asha 501 -älypuhelimen
- 07 Toukokuu 2013 - Nokian yhtiökokouksen 2013 päätökset